PAHOJA ASIOITA

FullSizeRender (2)

 

 

 PAHOJA ASIOITA

 Sanasato, 2015.

 Sivumäärä: 62

 ISBN-13: 9789525804973, ISBN-10: 9525804976

olen ollut luinen

olen ollut hauras

olen ollut taakka

ja olen ollut sairas

                                                              OSTA KIRJA

                        Jälleenmyyjinä mm: Suomalainen KirjakauppaAdlibris.com, Prisma.fi, cdon.com, booky.fi


 

KIRJASTA

Pahoja Asioita kertoo surusta ja sairaudesta ihmisessä. Se on ensimmäinen osa kolmiosaisesta runoelmasta, joka kertoo tuskasta ihmisen elämässä.

”Näen elämäämme koskettavan tuskan kolmivaiheisena taipaleena: ensin tulee suru, surua seuraa viha ja lopulta – jos olemme onnekkaita – armo ja anteeksianto. Pahoja Asioita kertoo surusta, elämän samanaikaisesta pelosta ja kaipuusta. Olen kirjoittanut sen ollessani surullisempi kuin koskaan aiemmin”

Vaikka Pahoja Asioita kertookin surusta yhden ihmisen suulla, voi tarina olla kenen tahansa.

”Uskon Pahojen Asioiden olevan paitsi omia, myös yhteisiä. Kirja on saanut nimensä listoista, joita sairaalassa ollessani tein. Jokaisella listalla oli sama otsikko: PAHOJA ASIOITA. Uskon, että jokainen meistä pystyy tehdä samanlaisen listan – nimeämään asiat, jotka ovat elämässä ja maailmassa pahoja. Vaikka listat olisivat pitkiä, on kaiken sen alla meillä jokaisella on kuitenkin sisällämme yksi kipupiste ylitse muiden – se paha asia, joka on joskus latistanut ja uuvuttanut meidät. Se asia, jonka koskettaminen sattuu yhä. Pahoja Asioita kertoo minun tarinani”.

Pahoja Asioita on tositarina, joka pohjautuu mustakantiseen päiväkirjaan vuosien takaa. Se kertoo lohduttomasti tarinan kuten se olikin.

”Lupasin itselleni, että kertoisin tuon tarinan vielä joskus. Siksi halusin kertoa kaiken, kuten kerran olin sen päiväkirjaani kertonut”.

Tarina kertoo ajasta ennen sairautta, paranemisen pelosta ja kaipuusta, valottomista jaksoista sairaalassa ja siitä, mitä kaiken sen jälkeen tapahtui.

”Meillä jokaisella on oma tarinamme surusta. Yleensä me varjelemme tarinaamme liikaa, kätkemme sen sisäämme ja yritämme olla kuin sitä ei olisikaan. Toivon, että minun tarinani kannustaa ihmisiä kertomaan myös oman tarinansa ja sen saattelemana päästämään irti siitä taakasta, jota kantaa mukanansa.

– Suru muuttuu kevyemmäksi kun sen päästää pois sisältään – hyväksyy ja lopulta hyvästelee ikiajoiksi”


 

 

 

FacebookTwitterGoogle+

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.