Minä

Kuva: Maiju Emilia Photography

Minä olen Linda Huhtinen, tamperelainen kirjoittaja, runojen ja avaruuden ystävä.

Minä kirjoitan, sillä se on ainoa tapani olla.

Olen jo vuosien ajan tuottanut erilaisia tekstejä erilaisiin julkaisuihin. Omaan kirjalliseen tuotantooni kuuluvat muun muassa uusimmat kokoelmani: Pahoja Asioita (2015), sekä Kirjeitä Vihamiehille (2017).

Olen toiminut kolumnistina vuodesta 2010. Vakiovuoroista kolumniani kirjoitan edelleen muun muassa Suur-Tampereeseen. Vierailevia tekstejä olen tuottanut moniin eri julkaisuihin, kuten Savon Sanomiin, SM-Liigalle, Mestikselle,  Sumeliukseen, Radio Fun Tampereeseen ja niin edelleen.

Olen päätoimittaja vaihtoehtolehti Balladissa, jonka päätavoitteena on tuottaa ohjailematonta, rehellistä ja ihmistä kunnioittavaa journalismia. Balladi esittelee myös viikoittain runokirjoja, tämän kirjallisuudenlajin jäädessä muuten valtavirran jalkoihin ja marginaaliluvuksi kotimaisessa kirjallisuudessa.

Tuotan tekstiä myös oman yritykseni alla. Minun, sekä ystäväni Effiinan kahden naisen luomispaja Luo Maailma tarjoaa vaihtoehtoisia ratkaisuja asioiden ilmaisemiseen. Sellaisia, jotka eivät esineellistä, sorra tai tarjoa vääristynyttä kuvaa elämästä tai ihmisen kehosta. Vaihtoehtoliikkeemme tekee vaikeaa, mutta sinnikästä työtä tukeakseen normaalia ja tavallista ihmiskuvaa. Koen, että se on kirjoittajan tärkein yhteiskunnallinen tehtävä.

Tuotan tekstien lisäksi myös kuvia ja mielikuvia. Uusin sanataidenäyttelyni, perheväkivallasta kertova ’Kasvottomat Rakkaat’ esiteltiin ensikertaa Tampereella 1.5.2017. Syksyllä 2017 näyttely esitellään myös Raumalla. Näyttely on hyväntekeväisyysnäyttely, jonka tuotoilla kerätään rahaa ensi- ja turvakoteihin.

Olen tuottanut omaa ’Mun Manse’ ohjelmaa Radio Fun Tampereelle vuodesta 2016. Hyvä ystävä, lähde sinäkin kanssani kävelylle lävitse kotikaupunkini. Mun Manse radio-ohjelman voi kuulla Radio Funilla keskiviikkoisin klo 15:30.

Vuodesta 2010 alkaen olen myös kiertänyt puhumassa ja kouluttamassa. Uutuusluentoni ’Maailman suurin tarina’ on löytänyt kuulijakuntansa. Tarinoista, mainonnasta ja ilmiöistä kertova koulutus summaa MBA-lopputyönäni tekemää tutkimusta ilmiöistä ja siitä, miten ilmiöitä luodaan.

Kirjoittaminen on elämäni suurin voimavara. Tarinat, kirjat ja kertomukset ovat paitsi elinehto, myös syy ja seuraus siitä, että saan elää. Minä uskon tarinoiden parantavaan voimaan ja hellään halaukseen. Tavallaan uskon myös, että tarinat, kirjat ja kirjallisuus ovat yhteiskunnan kehityksen ja olemassaolon vakain pylväs ja kehityksen viimeinen bunkkeri. Kirjallisuudesta me opimme myötätuntoa, ymmärrystä ja empatiaa – asioita, joita tarvitsemme ollaksemme olemassa vielä seuraavankin vuosisadan.

Minä olen erakko. Viihdyn yksin ja harrastan yksikseni kävelemistä. Silti minä rakastan ihmisiä.

Haluan uskoa hyvään. Haluan uskoa hyvään aivan jokaisessa maailman ihmisessä. Olen kiinnostunut historiasta, sodista, avaruudesta, aatteista, pahuudesta, hyvyydestä ja sanataiteesta. Minä rakastan kirjoja ja vanhaa musiikkia. Viihdyn hautausmailla ja divareissa.

Tunnen asiat selittämättömän voimakkaasti, enkä pysty tasapainoiseen elämään ja tasapainoisiin tunteisiin. En, vaikka yrittäisinkin.

Koen, että kirjoittajana suurin etuoikeuteni on tavata sinut. Mihin tahansa sinä uskotkaan, kuka ikinä oletkaan. Ilman mitään syytä – tai vaihtoehtoisesti maailman parhaasta syystä –  ota minuun yhteyttä. Tavataan.

Toivon sinulle kaikkea hyvää – ja mitä suurinta, suurinta onnea matkaan.

Tampereella 17.8.2017.

Linda Huhtinen

linda@lindahuhtinen.fi

 

Tästä voit lukea tekstinäytteitäni.

 

 

FacebookTwitterGoogle+